maanantai 7. helmikuuta 2011

Pöllöjä

Kummityttö sai lahjaksi myös pipon.

Lanka: Novita Isoveli
Puikot: sukkapuikot 5 ja 6

Ohjeessa hieman tökki mitoitus. Se oli sopiva leveys suunnassa mutta liian pitkä pituussuunnassa. Tein pipon yksivuotiaan koolla jonka kuvittelin olevan riittävä, sillä kummitytön päänympärys on hieman isompi mitä ohjeessa mainittu. Isoksihan se pipo kuitenkin osoittautui mitä hieman jo epäilinkin sen valmistuttua. Ehkä se tulee sitten myöhemmin käyttöön.Vähän jäi myös harmittamaan pöllöjen nokan puuttuminen mutta kuten aikaisemmin kerroin, pipo valmistui ihan viime tingassa. Kyllä nuo kuitenkin pöllöiksi tunnistaa ilman nokkaakin.

Tämä oli muuten myös ensimmäinen englanninkielinen ohje jonka mukaan neuloin. Turhaan jännitin, ei tämä ainakaan nyt niin vaikea ollut kuin kuvittelin mutta vielä harjoittelen ennenkuin alan haastavampia juttuja tekemään. Nyt on siis yksi uudenvuoden lupaus tällä saralla lunastettu. Jippii!

Aurinkoista viikon alkua kaikille!

6 kommenttia: