Ja niin hykerteli sekä äiti että muumeihin ihastunut poika tyytyväisenä kun takki oli valmis, tästä tuli ihana! Muumikangas on lakanavahvuista puuvillaa ja vuorena on ohuen ohut tikkivuori joten mikään rymytakki tämä ei ole vaan tarkoitettu lähinnä vain kaupoissa patsasteluun. Siitä huolimatta tämä on viikon aikana ollut melkein joka päivänä päällä vaikkemme siellä kaupoissa olekaan patsastelleet kuin kertaalleen.
Älkää välittäkö takin rypyistä. Kuvat otettiin suoraan autosta pois hypättyämme.
Takki on tehty Ottobren Against the wind kaavalla hiukan kavennettuna. Lisäsin myös resorit ja kantit. Tein takin koossa 92cm 84cm pitkälle pojalle ja tästä tuli juuri passelin kokoinen pienellä kasvuvaralla. Yleensä lisäilen oman pojan paitoihin ja haalareihin reilusti selän pituutta mutta tämä takki on saman mittainen mitä kaavassakin.
Pojan päässä olevan lakin tein Heilt Speciell og Jubel kirjasta. Madalsin hieman korkeudesta vaikka enemmänkin olisi saanut madaltaa. Myös lippa oli turhan suojaava ja seuraavassa joutuisi sekin muutoksen alle. Kaava tuntui olevan aika naftia mitoitusta, toisaalta eipähän pyöri päässä mutta mitoittaisin hieman pienempään päähän tämän koon. Ihan käytettävä tämä silti on ja käytössä se on ollutkin ja kyllä poika sieltä alta näkee eteensäkin vaikka kuvissa hyvin lipan alla onkin.
Aurinkokin on meitä hellinyt niin että ehkäpä saan tänne blogiin asti jotain muutakin valmista esiteltäväksi kun valoa riittää kuvailuihin. Toivotaan että takatalviennusteet olisivatkin väärä hälytys ja saataisiin jatkaa näissä keväisissä keleissä kesään asti. :)
Ihanat!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaNiin suloinen takki! :)
VastaaPoistaKiitos Heidi! :)
PoistaIhana! Tästä sainkin idean meidän pojan takkiin, kun olen jo tovin etsinyt retrokankaita, mutta turhaan, en osu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Muumeja meiltäkin löytyy vanhojen verhojen muodossa, joten nyt varastoa tonkimaan! Kiitos :)
VastaaPoistaKiitos! Mukava kuulla että pystyin olemaan inspiraation lähteenä. :) Muumit on kyllä ihania ja iskee lapseenkin täysillä. :)
PoistaUi mikä ihanuus! Juuri eilen sain takin samalla kaavalla valmiiksi, mutta ipana ei hittolainen suostu sovittamaan sitä! Saa nähdä milloin päätyy blogiin asti ;)
VastaaPoistaKiitos Hannariina! Mä olen pelännyt tuota vaihetta kun jotain ei haluta kun toistaiseksi poika on tyytyväinen siihen mitä päälle valitsen. :D Eiköhän ajan myötä vastarintakin heikkene. :)
PoistaIhana takki! Taaperon takki on täälläkin työlistalla ja samaa mallia olin ajatellut. Vähän sain taas uutta intoa kun näin tämän :)
VastaaPoistaKiitos Hanna! :) Ja hienon takin olitkin tehnyt! :)
PoistaIhastuttava setti. Ja valo on kyllä ihanaa, ihan tuntee heräävänsä eloon.
VastaaPoistaKiitos Kirsi! :) Nyt kun kevät ilmat vain jatkauisi.. :)
PoistaIhana takki!
VastaaPoistaKiitos Leena! :)
PoistaTodella upea takki. Muumeja ei kyllä voita mikään!
VastaaPoistaKiitos Suvituulia! :) Muumit kyllä iskee niin äitiin kuin lapseenkin. :)
Poista