torstai 5. joulukuuta 2013

Riine-mekkonen

Uskallan tämän mekon jo esitellä vaikkei se saajalleen olekaan vielä päätynyt. Tämä menee kummitytölle huomenna syntymäpäivälahjaksi.


Kangas on minusta ihana vaikken ruskean ystävä aina olekaan. Harmi kun näistä lahjoiksi menevistä ei saa otettua sovituskuvia. Tuntuu että niistä vasta näkee millainen vaate on päällä.
Kaavana käytin Mekkotehtaan Riineä. Ompelin helmaan samanlaista pitsinauhaa kuin rinnuksissa mutta lopulta purin sen pois pelätessäni että se tekee muutenkin leveästä mekosta liian tönkön. Nätiltä se kyllä olisi näyttänyt. :)

tiistai 3. joulukuuta 2013

Pöllö, pöllömpi, pöllöin

Osallistun Suomen suurin joululahja -tempaukseen tekemälläni pöllöllä. Tämä siis matkaa joulun alla TYKS:iin lastenosastolle. Matkaan pakkaan samalla myös kaapin perälle unohtuneet pari vuotta sitten tehdyt pitsinorsunpoikaset, jotka saavat vihdoin kodin itselleen.


Jotain tuttua tässä pöllössä oli ja kesken ompelun vasta välähti. Minähän olen tehnyt lähes samanlaisen aikaisemminkin. :) Löydät sen täältä.