Kun kaupoista ei löydy sopivaa maksimekkoa, täytyy se tehdä itse.
Mallia otettu vanhasta topista ja siitä reilusti muokattu. Kankaassa on ihana geometrinen kuosi, tykkään tosi paljon. Materiaali oli jännä, tosi paksua jotain sekoitetrikoota. Mukava se on silti päällä vaikka sitä aluksi hieman epäilinkin. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekot. Näytä kaikki tekstit
lauantai 12. heinäkuuta 2014
lauantai 8. helmikuuta 2014
Prinsessajuttuja
Sainpas vihdoinkin tehtyä kauan suunnittelemani prinsessamekot. On hyvä että tällaisella pienen pojan äidillä on pieniä tyttöjä lähipiirissä jotta saan toteuttaa myös mekkohulluuttani. :)
Nämä menivät synttärilahjoiksi pienille prinsessasiskoksille.
Tässä mekon tein Suuri Käsityölehden Prinsessaliitteestä löytyvällä ohjeella. Raidallinen kangas on kirpparilta löytynyt vanha verho josta sain kätevästi käytettyä hyväksi helman rimpsut.
Tämä mekko on Mekkotehtaan Katariina-mekon pohjalta tehty. Kankaana on käytetty pussilakanaa ja minun vanhan mekkoni helmaa jota olen säästellyt juuri tällaista tilannetta varten.
Jostain syystä sydäntä aina lämmittää kun saan käytettyä tällaisia materiaaleja ja luotua niille uuden elämän. Lisäksi tällaiset kierrätysmateriaalit harvemmin kärsivät pesuista sillä ne ovat jo kuluneet sellaisiksi kuin ovat sekä ovat pehmeämpiä käytössä. Oivaa mekkomateriaalia siis.
Pitäähän prinsessoilla tietenkin kruunutkin olla, jalokivillä koristellut. Mielellään vielä sellaiset mitkä kestävät kaikenlaiset leikit.

perjantai 31. tammikuuta 2014
Pinkit tirppaset
Täällä on ollut kova ompeluvimma kylässä ja mieli tekisikin vain ommella, ommella ja ommella sekä vähän virkata. Uusia juttuja on aloiteltu vaikka vanhojen viimeistely on kesken ja suunnitelmia olisi enemmän kuin aikaa. Blogi on pysynyt silti hiljaisena mutta syytetään siitä huonoja kuvausolosuhteita ja laiskaa kuvanmuokkaajaa. Eiköhän tilanne pikkuhiljaa tästä korjaannu. Tässä alkuun nyt kuitenkin mekkonen, tai enemminkin tunika, jonka tein facebookin ompeluhaasteessa. :)
Kaava on Ottobren Lucky Cat, kokona 98 ja pituutta lisätty niin paljon kuin kangas antoi periksi. Tämä menee 110cm pitkälle tyttöselle mutta mekko näyttää silti aika leveältä, olisi pitänyt vaan rohkeammin kaventaa. Kangas on ihanaa Noshille tulevaa uutuutta.

tiistai 7. tammikuuta 2014
Kalastajamekot
Nämä menivät joululahjoiksi siskoksille, jotka tykkäävät hoitaa kissojaan, joiden lempiväri on pinkki, joiden iskä kalastaa ja äiti tykkää pilkuista. Aika osuva kangaslöytö eikö? :)
Molempien kaavat ovat Ottobresta. Mekkomittainen on Princess Castle kaavalla tehty ja muutettu pitkähihaiseksi sekä vyötärökaitaletta on hieman nostettu. Tunika on tehty Lil' Darling paitakaavalla tunikamittaiseksi muokattuna.
Viimeisessä kuvassa näkyvä ruskea mekko on myös tekemäni.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Pallohelmamekko
Tein pienimmälle kummitytölle joululahjaksi mekon vanhasta pöytäliinasta. Kangas oli laadukasta ja mukavaa, pehmeää mutta kuitenkin vahvaa puuvillaaa ja uskon että kuviokin upposi perheen vanhemmille.
Mekon kaava on pallohelmamekko Ottobren 6/12 numerosta. Muutaman kerran jouduin kangasmyttyä pyörittelemään käsissäni ennenkuin ymmärsin miten saan ommeltua mahdollisimman pitkälle ennen kääntämistä oikein päin ja onnistuihan se lopulta.
Tajusin tänään aiemmin että blogihan on muutama päivä sitten täyttänyt kolme vuotta! Täytyy pistää mietintään josko jotain pientä arvonnan tynkää saisi järjestettyä sen kunniaksi. Viime synttäritkin kun jäivät kokonaan huomiotta opiskelukiireiden viedessä mukanaan.

torstai 5. joulukuuta 2013
Riine-mekkonen
Uskallan tämän mekon jo esitellä vaikkei se saajalleen olekaan vielä päätynyt. Tämä menee kummitytölle huomenna syntymäpäivälahjaksi.
Kangas on minusta ihana vaikken ruskean ystävä aina olekaan. Harmi kun näistä lahjoiksi menevistä ei saa otettua sovituskuvia. Tuntuu että niistä vasta näkee millainen vaate on päällä.
Kaavana käytin Mekkotehtaan Riineä. Ompelin helmaan samanlaista pitsinauhaa kuin rinnuksissa mutta lopulta purin sen pois pelätessäni että se tekee muutenkin leveästä mekosta liian tönkön. Nätiltä se kyllä olisi näyttänyt. :)
torstai 20. joulukuuta 2012
Parit Riinet
Tein kummitytölle parit Riinet Mekkotehtaan kaavoilla. Vaaleanpunainen versio oli itseasiassa siskoni tilaama johon sain kankaankin aikoja sitten mutta mekkosen ompelu vaan vähän viivästyi. :) Kun kerran työhön vihdoin ryhdyin tein toisenkin Riinen siihen perään. Eihän siinä enää kauaa mene kun työjärjestys on jo ennalta muistissa. Tein mekot muuten ohjeen mukaan mutta helmaan lisäsin taas rutkasti pituutta. Toivottavasti tuli sopivan pituiset. :)
Kummitytön pikkusiskolle tein trikoomekon. Käytin jotain Ottobren peruspaidan kaavaa jonka helmaa pidensin ja levensin. Pallotrikoon olen kirppikseltä löytänyt ja sen sanottiin olevan Marimekon, tiedä sitten onko oikeasti mutta kivaa trikoota se on silti ja sitä on vielä rutkasti jäljellä. :)
Nyt takaisin tonttuhommiin, vielä pari juttua on tekemättä. :)
lauantai 8. joulukuuta 2012
Pilkkuja näkökentässä
Kummityttö täytti vuoden ja osaksi lahjaa tein hänelle mekon Ottobren (4/2011) kaavoilla. Jätin mallista rusetin pois ja tein teren tilalle sekä alle lisäsin alusmekon. Mekosta tuli omasta mielestä aika ihana vaikka ompelun aikana kangas meinasikin saada silmät särkemään. Valmiissa tuotoksessa kangas ei kuitenkaan sivuoireita onneksi aiheuta. :)
Mulla on muuten aika ihana mies. :) Pyysin sitä viemään (iki)vanhan ompelukoneeni huoltoon kun kone alkoi tekemään hyppytikkiä ihan kunnolla ja minulta loppui keinot syyn selvittämiseen. Kotiin mies ei kuitenkaan sitä tuonut takaisin vaan toi tullessaan ihan uuden koneen. :) Oli kuulemma pistänyt korvan taakse kun olen joskus märissyt ettei vanhaan koneeseen saa enää edes uusia puolia ostettua muista lisäosista puhumattakaan. Aika iso jouluyllätyshän uusi kone oli ja nyt on muuten myös ommeltu. :) Verhotkin sain ommeltua ja niiden tekoa olen vuoden verran pakoillut, ei ihan ole lempipuuhaa verhojen mittailu. Toivon uudelle Pfaffille yhtä monta käyttövuotta mitä vanhallekin. Pakko myöntää että vanhus oli kyllä kestävä. :)

keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Pilkkumekko
Nyt kun täällä on lumet taas sulaneet, palaan kesään ja niihin mekkoihin mistä varmaan kyllästymiseen asti saitte kuulla edellisessä blogissa. :) Tämä on kyllä viimeinen mitä mekkohulluuksissani kesällä tein.
Mekko on tehty Ottobren kaavoilla, jonka numeroa en muista millään ja kaikki tarvikkeet hankin Jättirätistä. Kiva mekko, helppo tehdä ja sopivakin tuli. :)
maanantai 24. syyskuuta 2012
Katariina-mekko
Pari viikkoa sitten mentiin miehen kanssa naimisiin ja häät oli kaikinpuolin ihanat, täydelliset ja niin meidän näköiset! Haikeaahan tämä on kun päivä on nyt juhlittu mutta päivä ei olisi voinut olla onnistuneempi! Tulen tänne blogiin vielä kertomaan koristeluista yms. kunhan saan kuvavarastoa hieman täydennettyä. :) Vaikka kovin olikin tarkoitus häitä edeltävänä iltana kuvata koristelut, eipä siinä temmellyksessä muistanut ottaa edes kameraa mukaan. :)
Sillä välin vielä -yllätysyllätys- pari mekkoa on vielä esittelemättä. :) Ekana Katariina-mekko. En itse lämmennyt Mekkotehdas-kirjassa heti tähän mekkoon, mutta sen tehtyäni tuli siitä lempparini. Kaikki mekossa käytetty, kangas, pitsi, lankoja ja kuminauhoja myöten on hankittu kirpputoreilta.
Joululahjojakin pitäisi alkaa suunnittelemaan pikkuhiljaa, eihän jouluun ole kuin kolme kuukautta!

perjantai 31. elokuuta 2012
Pikku neidin Maret-mekko
Jälleen kerran Mekkotehdas -kirjasta mekko. :) Tällä kertaa vuorossa on Maret -mekko kummitytölle. Tämä on sama mekko jonka tein itselleni naisten koossa ja yksi suurimmista syistä miksi hankin koko kirjan. Olin ihastunut mekkoon jo Mekkotehdas blogissa ja olin innoissani kun huomasin siihenkin olevan kirjassa kaavat.
Tämä oli mekkohulluuksissani ensimmäisten joukossa joita tein ja tuo helma on siksi turhan lyhyt. Nyt tiedän että ainakin tuohon kokoon saa lisätä vähintään sen 10cm pituutta jotta kirjan mekkoja voi käyttää ilman leggareita. :)

maanantai 25. kesäkuuta 2012
Orelma-mekkonen nro 2
Juhanuksena otettiin hääkutsuihimme valokuvia ja siinä samalla sain tilaisuuden napsaista pari kuvaa valmiista mekosta käyttäjänsä päällä. Olen ollut niin keskittynyt häähumputuksiin viime aikoina että en ole edes muistanut näitä mekkoja. :)

Mekko on jälleen Mekkotehdas kirjan Orelma-mekko ja kankaana käytin Kangastukusta aikoja sitten tilaamaani maatuskakangasta. Pikku Kirpulle lupasin varmaan yli puoli vuotta sitten että teen hänelle tuosta kankaasta mekon ja ilmeisimmin se onkin saanut kaikista parhaimman vastaanoton "ei kykkää" vaihetta elävälle tyttöselle. :)
Kaavaa muutin niin että tein pääntielle alavaran ja kuminauhakujan, Kirppu saa näin itse puettua mekon kun ei ole väliä meneekö oikeinpäin. Helmaan lisäsin 10cm pituutta lisää ja sain siitä mekon mittaisen eikä alla tarvitse välttämättä käyttää leggareita.
Juhannus meni täällä hääjuttuja hoidellen, tuli hoidettua kyltit ja vähän kaikenlaista muutakin sisustusjuttua, niistä juttua sitten syksymmällä. Tuli vähän erilaisempi juhannus kuin aikaisemmin mutta hauskaa oli ja arjesta päästiin irtautumaan. Eipä ehtinyt arkiasioita miettimään kun puuhaa ja touhuilua riitti. :) Kiitokset vaan Koivulaan!
Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! :)
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Elina-mekko
Olen edelleen mekkohuumassa ja julkaisemattomia mekkoja on kertynyt jo vino pino. :) Yllä olevassa mekossa käytin Elina-mekon kaavaa. Tähän olisin hiukan lisännyt lisää pituutta jos olisin tajunnut tarpeeksi aikaisin sillä nyt se on enemminkin tunikamittainen. Sopii kuitenkin leggareiden kanssa käytettävänä mainiosti. Kankaat on kaikki Jättirätista ja kauluhörhelön pitsi kirppikseltä.
lauantai 26. toukokuuta 2012
Orelma-mekko
Pitkällisen mietiskelyn ja pohdinnan jälkeen päädyin ostamaan Mekkotehtaan kirjan. Sen saapumisen jälkeen täällä onkin vallannut aikamoinen mekkotehdas kun en pysty pitämään näppejäni erossa ollenkaan mekkojen ompeluksista. Kolme mekkosta syntyi ihan hujauksessa ja neljäs pikkasen myöhemmin. Nyt mekkosista saa nautiskella kummityttö, muut suvun pikkutytöt saavat hiukan vielä kasvaa että kirjan kaavoilla saan mekkoja heille tehtyä.
Ensimmäinen mekko syntyi Orelma-mekon kaavoilla. En tiedä miten tuo helma tulikin noin lyhyeksi vaikka lisäsin reilusti kääntövaraa. Käytössä ei onneksi kuitenkaan haittaa kun laittaa leggarit alle mutta ehdin tehdä kaksi muutakin mekkoa samanpituisina ennenkuin mekot pääsivät saajalleen. Noh, neljänteen lisäsin sitten sitäkin reilummalla kädellä pituutta. :)
maanantai 20. helmikuuta 2012
Aleena-mekko
Pienimmän kummitytön ristiäisiä vietettiin viikko sitten ja lahjaksi annoin korun lisäksi Aleena-mekon, jonka olen halunnut jo pidemmän aikaa tehdä. Lankana käytin Rico Designin Essentials merino dk lankaa mikä olikin tosi pehmeää ja hyväntuntuista. Lanka ei kylläkään antanut anteeksi epätasaista kädenjälkeä mistä osin syytän käyttämiäni surkeita bambupuikkoja, jotka aivan loppumetreillä vielä katkesivat. Metallisiin puikkoihin vaihdettuani kädenjälki parani ja neulominen oli paljon vaivattomampaa. Vielä olisi kaapissa kahdet samanlaiset puikot mutta luulen että katkon ne ihan tarkoituksella sillä en halua laittaa vahinkoa kiertämään antamalla ne pois. Huonot välineet tappaa hyvän harrastuksen vai miten se meni. Ensi kerralla panostan vähän enemmän enkä yritä päästä halvimmalla.
Ihanaa (ja lumista) viikon alkua kaikille!
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Mekkonen
Opiskelukiireet pitävät otteessaan mutta pakkohan se oli jotain nopeaa ja helppoa väsätä sopivan hetken tullessa. Mekkosesta puuttuvat vielä napit, kuvan laatu tökkii, värit on vääristyneet ja muokkauskin on aika tökerö mutta toistaiseksi ei parempaa ole saatavilla kun mekkokin on jo luovutettu eteenpäin.
Kangas on vanha lakana kirppikseltä ja sitä jäikin vielä reilusti jäljelle. Minusta tuo pitsinen kuvio oli ihanan herkkä pienen tytön mekkoon. Kaavat löytyivät Suuri Käsityölehdestä (5/09).
Pääsiäisenä tehtiin avomiehen kanssa parin päivän reissu Lontooseen. Matka oli kaikinpuolin onnistunut ja sää ei olisi voinut olla parempi. Ihan kaikkea ei kahdessa päivässä ehtinyt näkemään, joten ehkä joskus tulevaisuudessa tulee mentyä uudestaankin. Lomavaihde jäisi mieluusti päälle ja nyt pitkän vapaan jälkeen onkin vaikea palata takaisin ruotuun ja normaaliin arkirytmiin. Kai se siitä kun on vaan pakko, kesälomaa odotellessa.. :)
Hauskaa ja aurinkoista alkuviikkoa kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)