maanantai 21. marraskuuta 2011

Cousteau-pipo

Viime vuonna tein isälleni cousteau-pipon joululahjaksi ja mieheni sitä hypisteli ja sovitteli useampaan otteeseen ennen paketointia. Tänä vuonna kuitenkin piiitkän harkitsemisen jälkeen hän pyysi että tekisinkö hänellekin samanlaisen pipon mitä isälleni. Ja tietysti tein, samantien. Pipo onkin nyt ollut ahkerasti käytössä ja se sopii hyvin yhteen aikaisemmin tekemieni raitalapasten kanssa. Lankana käytin Novita seitsemää veljestä ja ohje on täältä.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Myssy ja vaippakakku


Sukuun syntyy lähiaikoina lapsia kaksin kappalein ja kun toisen laskettu aika lähestyy piakkoin, halusin tehdä syntymälahjan jo hyvissä ajoin valmiiksi. Loppuvuoteen kun joulun lisäksi kuuluu myös muutto, joten kiirettä tulee olemaan. 

Helmi-myssyn ohje on täältä ja lankana käytin joskus alelaarista bongaamaani Novitan Windiä. Harmi kun tuota lankaa ei enää valmisteta sillä pidin tosi paljon sen pehmeydestä. 


Olen nyt muutamaan otteeseen tehnyt vaippakakkuja syntyneille vauvoille ja sen lisäksi että niitä on tosi kiva tehdä, on niitä tosi kiva myös antaa ja saajatkin ovat niistä pitäneet.

Nyt sitten vain jännitetään onko tulokas todella tyttö joksi häntä ennustettiin sillä aika tyttöhenkiset tuliaiset ovat menossa. :) Noh, onhan mulla jotain pientä tekeillä mikä pojallekin sopii jos ennustukset eivät pidäkään paikkaansa, ihan vain varmuuden vuoksi.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Uusintavärjäys

Kerroin alkukuusta lankojen värjäysprojektista. Värjäsin silloin kaksi vyyhtiä ja toisen vyyhdin lopputulos ei ollut mitään sellaista mitä alunperin ajattelin, joten uusintavärjäykseenhän se sitten joutui. Nyt en edes yrittänyt saada aikaan samanlaista väriä mitä aluksi suunnittelin vaan tarkoitus oli vain muuttaa epäonnistunut väri joksikin vähän siedettävämmäksi. Tällainen siitä sitten tuli: 
Noh, eipä se vieläkään aiheuttanut riemunkiljahduksia mutta parempi se kyllä nyt on. Eiköhän tästäkin joskus jotain valmista tule tehtyä. 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Tukkakukkia


Nämä kukkapannat valmistuivat jokin aika sitten mutta ovat jääneet unohduksiin ja julkaisematta. Täältä ja täältä löydät aikaisemmin tekemiäni.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Miehen raitalapaset


Myös mieheni sai omat raitalapasensa. Lankoina käytin myös näissä Novitan Puroa ja väreinä Metsää ja Kiveä. Näistäkin tuli tosi kivan väriset, vähän rauhallisempi yhdistelmä mitä aikaisemmin postaamissani.

 Hauskaa viikkoa kaikille! :)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Raitalapaset

Puikoilta on jonkin verran syntynyt lapasia viime aikoina mutta kuvaamisessa on vain kestänyt. Tein näihin lapasiin peukalokiilan pitkästä aikaa. Jostain syystä olin muistellut että tuon kiilan teko olisi ollut jotenkin  vaivalloista mutta helposti se siinä sivussa syntyi. Taidan jatkossa yrittää tehdä enemmän lapasia peukalokiilalla sillä ne vain istuvat käteen paljon paremmin. 
Tässä kuvassa lapasten värit vastaavat enemmän oikeaa. Käytin näissä Puron Takkatulta ja Juolukkaa ja ne sopivatkin mielestäni aika kivasti yhteen. Takkatulta on vielä kaapissa odottamassakin että tekisin siitä pipon itselleni kunhan joulujutut on saatu valmiiksi.Tein nämä omaan käyttöön, jonka vuoksi uskalsin olla rohkeampi väreissä mitä ehkä olisin jollekin muulle tehdessä. Aika nappiin värien suhteen osuinkin vaikkei lila olekaan ihan niitä lempivärejäni sillä tykkään näistä hirmuisesti. :)

tiistai 1. marraskuuta 2011

Langanvärjäystä

En normaalisti ostele askartelulehtiä kun ompelu- ja neulontalehdetkään eivät meinaa mahtua mihinkään. Nyt oli kuitenkin pakko, kun uusimmassa Ihana lehdessä oli selkeät ohjeet langanvärjäykseen ja kotona oli jo omasta takaa välineetkin siihen. Valkoiset seiskaveikat siis vain koriin ja kaasutellen kotiin. 
 

Värjäsin langat EMOn nestemäisillä reaktiiviväreillä, jotka sekoitin vesi-etikka-suolaliemeen. Värjäsin kaksi kerää ja tämä oli niistä se onnistunut. Tein tämän liukuvärjäämällä, eli laitoin kolmeen kuppiin eri vahvuisia väriseoksia ja dippasin vyyhdistä aina osan jokaiseen niihin. Toisesta kerästä oli tarkoitus tehdä poltettua oranssia mutta tulokseksi tuli kirkahko persikka. Se siis pääsi uusintakäsittelyyn tänään josta muuten johtuu tuo pinkki väri ranteessanikin.. :) Lopputuloksia siitä sitten myöhemmin mikäli väristä vieläkään tuli siedettävää..