Näytetään tekstit, joissa on tunniste pehmot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pehmot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. joulukuuta 2013

Pöllö, pöllömpi, pöllöin

Osallistun Suomen suurin joululahja -tempaukseen tekemälläni pöllöllä. Tämä siis matkaa joulun alla TYKS:iin lastenosastolle. Matkaan pakkaan samalla myös kaapin perälle unohtuneet pari vuotta sitten tehdyt pitsinorsunpoikaset, jotka saavat vihdoin kodin itselleen.


Jotain tuttua tässä pöllössä oli ja kesken ompelun vasta välähti. Minähän olen tehnyt lähes samanlaisen aikaisemminkin. :) Löydät sen täältä.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Helisevä tirppa


Tämän tirppasen virkkaamisen aloitin reilu puolitoista vuotta sitten. Jostain syystä se oli jäänyt siipiä vaille kesken ja oli unohtunut laatikkoon josta sen muuton yhteydessä löysin. Ei ollut kauhean iso vaiva virkkuutella sitä loppuun ja nyt meidän Irma-Petterikin saa oman helisevän tirppansa.


Aikaisemmin tekemäni löytyy täältä. Ohje on Tyttö kylmän maan blogista mutta valitettavasti en sitä juuri nyt löydä.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Pöllöt

Vielä on esittelemättä joitakin viime vuonna tehtyjä juttuja. Osa on näköjään unohtunut valokuvakansioon, osasta on vielä kuvatkin ottamatta ja osaa olen pantannut siihen asti että saan annettua ne saajilleen ensin. Jospa tässä pikkuhiljaa saisin niitä vanhempiakin tänne esille... :)



Nämä pöllöt löysin äsken valokuvakansiosta ja ne menivät pikkujoululahjaksi suvun pienimmille. Pinkin pöllön olenkin jo aikaa sitten tehnyt.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Lintu-helistin ja junasukat

Lintu-helistimen ohje on Tyttö kylmän maan blogista.
Ne tutut ja turvalliset junasukat. Sekä helistimen että sukat tein joululahjaksi tulevalle kummitytölle.Junasukkien ohje löytyypi esim. täältä.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pitsinorsut


Uusi sabluuna pääsi heti toistamiseen käyttöön. :) Nämä piti mennä vauvalahjaksi mutta enpä taida uskaltaa niitä antaa. Ei varmaankaan ole kovinkaan terveellistä tuo painoväri jos vauva sitä maistelee. No eiköhän ne kotinsa jossain vaiheessa löydä. Norsujen kaava on jostakin vanhasta Modasta.

lauantai 13. elokuuta 2011

Pinkki apina


Tein tämän jo viime kuun puolella ja tarkoitukseni oli alunperin säästellä sitä jouluksi. En kuitenkaan millään malttanut säilöä sitä varastoon ja kun kummityttökin juuri sopivasti täytti 1,5 vuotta sain hyvän syyn antaa sen jo aikaisemmin. 

 

Apina tuntui olevan mieleinen. Sitä tutkittiin, suukoteltiin ja halittiin. :)



Hännästä oli hyvä ottaa kiinni kun tuli kiire pukkeja jahtaamaan. :)


Kaavan apinaan otin jostakin vanhemmasta Modasta jota kylläkin muuttelin aika paljon. Kaikki "ylimääräiset" osat olen pistellyt pykäpistoin kiinni

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Pinkki pöllö


Lintu- ja pinkkihulluus senkun jatkuu.. :) Pöllöt ovat yksiä lemppareitani ja pitihän sellainen pehmonakin tehdä. :)  Mietin pitkään kumman väristä lankaa olisin laittanut siipien pykäpistoihin kunnes en enää jaksanut miettiä. Laitoin sitten kumpaakin.. :)