lauantai 27. syyskuuta 2014

Huppari ja lököpöksyjä

Ompeluflow verottaa jälleen yöunia ja tekisi mieli ommella koko ajan.Mä olen kyllä täysin on/off- tyyppi. Joko ommeltaisiin koko ajan tai sitten ei ollenkaan. :D Päivisin mahdollisuuksia ompeluun ei juuri ole joten ompeluhuoneessa tulee vietettyä aikaa yömyöhäiseen. Mutta minkäs teet kun on saatava ommella. :) Ompeluflow tarkoittaa taas paljon uusia vaatteita pojalle (vaikka itsellekin pitäisi niitä tehdä) ja näitä saakin siten esitellä useamman kerralla.


Majapuun avoimissa ovissa nappasin viime tingassa tätä joustocollegea. Kuosi ei oikein aluksi sytyttänyt mutta nyt valmiina vaatteena olen siihen ihan rakastunut. Hupparin malli on uusimmasta Ottobresta, mutta muutin hupun kaulussysteemin sillä nappi ja lenksusysteemi ei vaan minuun kolahtanut. Tämä on siis toteutettu nappilistana ja huppua ympäröi leveä resori, vuorena on trikoota.Toimivan oloinen kaava kyllä muuten.




Hukan perintö kangas löysi tiensä myös minulle. Tätä on jo joulusta asti odoteltu mutta sinnikkyys palkittiin, kangas on ihana! Paita on kokoa isompi mitä nyt käytetään ja vähän iso vielä, näköjään myös helma hassusti.




Housut ovat Ottobren relaxed fit- kaavalla tehtyjä koossa 86. Nythän meillä on koko 80 käytössä mutta housut on ihan sopivat jo nyt kun lahjeresorit vain kääntää. Aiempien kuvien mustat housut ovat myös samalla kaavalla tehtyjä mutta niissä kavensin hieman leveydestä. Tämä kaava on aivan huippu, en varmaan muita housuja enää tee kun tämä kaava on niin kiva. :)

4 kommenttia:

  1. Uuh, lempparipöksyni löytyvät täältäkin :) Olet kyllä huiman tuottelias, pitäisi ottaa mallia! Tykkään tuosta hupparin muutoksesta, itselläni ufoutui samalla kaavalla tehty huppari juurikin tuon lenksun takia, en ole saanut ommeltua loppuun. Ehkäpä nyt innostun taas :)

    VastaaPoista
  2. Mä olen kyllä odottanut että pääsen tuota housujen kaavaa kokeilemaan. Nytkin poika ei ihan ole vielä sitä pienintä kokoa mitä kaavoissa on mutta sain hiukan vekslattua sitä sopivammaksi. :) Luulenpa että näitä housuja tuleekin nyt sitten tehtyä kyllästymiseen asti mutta kun kaava on vain niin mahtava. :)
    Luulen että huppareita tulee tehtyä useampi tällä samalla tekniikalla. Nappilista saa vaan seuraavissa mennä vähän pidemmälle mutta tässä kuvio olisi rikkoontunut jos olisin laittanut nappilistan pidemmälle. Mutta huppari oli tosi hyvänmallinen! :)
    Mä luulen että mun tuotteliasuus kärsii vuodenvaihteen jälkeen kun palaan töihin. Nyt on tullut tarve ommella paljon koska tiedän ettei siihen ole samalla lailla mahdollisuutta myöhemmin. Lisäksi mä olen sellainen että joko sitten tehdään tai ollaan tekemättä, ompelu vie niin helposti mennessään ja suunnitelmia syntyy tuplaten joka kerta kun jotain ompelee. Aika ei riitä kaiken toteuttamiseen. :) Mutta tosiaan, yöunistahan mä verotan että saan harrastaa, se kostautuu sitten aamulla...

    VastaaPoista
  3. Myös täältä löytyy yksi yöompelija ;) Onneksi ei oo naapureita, niin ei häiritse ketään (perheenjäsenet tottuneet pakosta). Onkin tosi hyvänmallinen tuo housukaava. Pitää ottaa itselläkin testiin jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä itseasiassa on tarkoitus vaihtaa vähän huoneita sillä poika hieman tuntuu häiriintyvän saumurin räksätyksestä. :) Mulla ei kuitenkaan oo oikein muita hetkiä aikaa ommella kuin yöt joten pakko keksiä jotain. :)
      Kannattaa testata tuo housukaava. Mä en varmaan muita enää jatkossa tee kun tykkään tästä niin kovin. :)

      Poista