torstai 3. toukokuuta 2012

Harrastehuone

Pitkän hiljaisuuden jälkeen on  pidemmittä puheitta aika kertoa mitä olen viime ajat puuhaillut.


Saanko esitellä: minun ompeluhuoneeni ja mieheni harrastehuone. Olen saanut aika lailla yksin toteuttaa itseäni ja tehdä huoneesta oman näköiseni. Kunhan mieheni musiikkikamoille on oma nurkkansa paikkansa. :)


Pitihän minun sinnekin sitten näppini tunkea ja virkkasin kitaralle uuden hihnan. ;)


Tästä olen ollut ehkä eniten innoissani. Vanhoja puulaatikoita eikä mitään mitä tahansa laatikoita, vaan vanhempieni maajussiajoilta jääneitä vanhoja itsetehtyjä perunalaatikoita. Olin näistä jo pitkään haaveillut ja järkytys oli suuri kun löysin nämä navetasta enkä niiden olemassaolosta tiennyt laisinkaan. Pari laatikkoa pitäisi vielä käydä hakemassa ja hylly on valmis! Ja onhan mulla pari ideaa vielä varastossa mihin niitä käyttäisin ;)


Olen kirppiksiltä pikkuhiljaa keräillyt Riihimäen lasipurkkeja sekä erilaisia peltitölkkejä. Niitä onkin käytössä siellä sun täällä.  Isäni vanhat nallet ovat päässeet parhaimmalle paikalle patsastelemaan. 


Tämän maalasin kummitytölle hänen uuteen huoneeseensa. Kuinka sattuikin että ruskea väri pääsi loppumaan kesken enkä saanut siitä niin siistiä kuin olisin halunnut. Saa nyt sitten toimia rosoisempana. Saattaa olla myös että lisäilen pari juttua tuohon vielä.


Tämä on ihan pakko vinkata muillekin. Hullaannuin Turun käsityömessuilla täysin Joutomaan tauluihin! Olisin voinut kotiuttaa niistä ihan jokaisen mutta valinta oli lopulta pakko tehdä ja tämä oli toinen niistä mitä kotiutin. Aika ilmiselvää varmaan miksi. :) Suunnitelmissa on hakea vielä pari lisää mutta ensin pitää kyllä saada nämä jo ostetutkin seinälle. Miten sen onkin aina niin työn ja tuskan takana vaikka porakin on ollut pöydällä odottamassa jo pitkään.


Täällä ei tarvitse koskaan olla yksin. Aina on vähintään toinen, useimmiten molemmat karvaiset kaverit  ja joskus koko perhe touhuilemassa. :)

(Työmaavalaisin ei muuten toimi sisustuselementtinä, kerron sen käyttötarkoituksesta joskus sitten lisää.. ;))


6 kommenttia:

  1. Kivannäkönen huone ja tosi mahtava toi hylly!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin mustakin! :D (onpa tää nyt vaikeaa tää kommentointi kun oon niin pitkään ollut poissa, en enää osaa :D)

      Poista
  2. Rakastuin tuohon hyllyyn! Pakko saada itselle samanlainen sitten kun joskus muutan omaan kotiin... :) Viihtyisä huone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä täällä jo melkein pompin ilmaan kun sain ne pari puuttuvaa laatikkoa paikalleen. On sen hylly kyllä ihana! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Vein sen tänään omistajalleen ja hänkin tuntui siihen tykästyvän ja kovasti nappeja laskeskeli :) Pinterestistähän tuo alkuperäinen idea on ;)

      Poista