torstai 25. syyskuuta 2014

Camohaalari

Lapsen vaatekaapin sisällöstä itselleni rakkaimmiksi vaatekappaleiksi on muodostuneet tekemäni jumpsuitit. Vaikka vaippaa vaihtaessa jumpsuitit ovatkin vähän hankalat, ovat ne osoittautuneet myös joissakin tilanteissa korvaamattomiksi, esimerkiksi vauvauinnin jälkeen väsynyttä lasta pukiessa arvostaa nopeutta ja helpoutta yli kaiken. :) Jumpsuitteihin käytän usein lempikankaitani sillä niiden käyttöiän saa muunneltua pitkäksi. Näissä ei oman kokemukseni mukaan kasvunvara häiritse niin paljon käytössä mitä muissa vaatekappaleissa itseäni häiritsee.



Tämän haalarin kangas löytyi Eurokankaan palalaarista. Tästä collegesta saikin pitää visusti kiinni sillä se vietiin lähestulkoon käsistäni sen löydettyäni. :D



Tein haalarin vuorettomana lukuunottamatta toisen etukappaleen alavaroja ja huppua. Huppu on suuri, ehkä jopa hieman liiankin suuri mutta parempi näin päin.



Tässä oli taas hommaa kerrakseen. Saa hetken hengähtää ennenkuin ryhdyn toiseen vinovetskallisen haalarin tekoon. Ehkä seuraava meneekin taas helpommin, toivottavasti. :)

10 kommenttia:

  1. Tosi hieno, sopii oikein kivasti myös pienelle miehelle! Mullakin on camoa odottamassa koululaiselle, kunhan saan aikaiseksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Tää on niin kiva kuosi kun sopii kaikenikäisille ja on aina ajaton! :)

      Poista
  2. Vau! Ihan mahtava :) Meilläki on jumpsuitti ollu nyt viimepäivien asuste kotona reilun vuoden ikäsellä vesselillä. En edes pidä hankalana sitä vaipanvaihdon kannalta -senkun vetäsee vetskarin auki ja puottaa puvun lattialle. Lämmin ennen kaikkea<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lämmin tuo on ja tykkään ettei selkä vilku, just paras asu talvella siis. :) Mä koen hankalaksi lähinnä sen takaisin pukemisen. Pukeminen on jätkän mielestä jotain niin ärsyttävää että tekee pukiessa kaikki kiemurteluliikkeet. Niinpä housut on pari sekuntia nopeammat laittaa päälle. :D

      Poista
  3. Ihanaihanaihana! Kuosi on makee, miksen mie löydä koskaan eekoosta mitään :p ? Onko kaava siun oma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! :) Toi oli laarin alimmaisena joten kun olin puolittain laarissa itsekin niin sen sieltä bongasin. :) Oon yrittänyt sen jälkeen bongata tuota lisää mut eipä oo tullut vastaan sen jälkeen..
      Kaavaan oon alunperin ottanut mittasuhteita Villikosta mut pistänyt sen aika lailla uusiksi kokonaan. Lisännyt selkäpituutta, resorit ja huppu ja etuosa kokonaan uusiksi. :)

      Poista
  4. Todella hieno jumpsuit, vinovetskari on mahtava!

    VastaaPoista