perjantai 5. syyskuuta 2014

Nappilistoja ja valehihoja


Piti saada pari siistimpää paitaa käyttöön ja päädyin nappilistoihin ja hillittyihin väreihin, sini-harmaa raitaan ja yksiväriseen jotka sopivat farkkujen kanssa juuri passelisti. Oli  aika terapeuttista tehdä näitä kaikkien kuosikankaiden jälkeen. Kuosikankaat on ihania mutta välillä on kiva ommella jotain simppeliäkin. :) 


Kaavat on molemmissa paidoissa sama, Ottobren Mint josta olen lyhentänyt reilulla kädellä helmaa ja lisännyt nepparilistan, malliltaan mukavan slimmi. Sini-harmaaraitaan löysin kotoa myös täydellisesti sopivaa harmaata trikoota josta sain nappilistan ja pääntien ja hihojen huolittelut tehtyä.



Yksivärisestä paidasta oli vaikea saada väriä oikeaksi, kuvassa se on ihan liian hallukka ja siniseen taittava. Tämä on tosi jännän värinen, vahva ja syvä sävy. En kyllä edes tiedä mikä väri on kun se ei ole mielestäni turkoosi eikä petrooli mutta jotain niiden väliltä. 



Puolen metrin palasesta Noshin mäyriksiä syksyn sävyssä sain tehtyä hupparin. Kangas ei olisi riittänyt sekä pitkiin hihoihin että huppuun joten jostain piti tinkiä. Onneksi varastoista löytyi juuri sopivan verran oikeaa sävyä luonnonvalkoista trikoota ja sain valehihat, valehelman ja hupun vuoren tehtyä siitä.



Hupparin huppu on edestä ristiin mallia ja hupun vuori on vuoritettu sekä hupun niskasauma huoliteltu joustavalla vinokantilla. Hihasaumat ja hupun sauma on myös tikattu littanoiksi.  Tykkään tästä hurjasti!

Nyt on pojalla hetkeksi paitoja. Eiköhän näitä vielä lisää tule mutta välillä täytyy tehdä muutakin vaikka paitamania jäikin päälle. :)




...lyhenevät päivät näkyvät jo nyt kuvien laadussa.. Mitäköhän se tulee talvella taas olemaan. :/

8 kommenttia:

  1. Kivoja paitoja ja tosi siistit nappilistat! :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja paitoja sekä kuosilliset että rauhallisemmat!
    Molemmille tarvetta meillä ainakin. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, tykkään! Varsinkin huppari on todella upea, hienosti viimeistellyt kanttaukset ja muut.

    VastaaPoista