keskiviikko 27. elokuuta 2014

Nimibody

Hupsista, kuukausi meni hujauksessa. :) Ensin oli miehen loma, sitten oli miehen töihinpaluu ja pojan 1 vee synttärit (joista "hieman" innostuin) ja muuten olenkin vaan ommellut niin paljon mitä lapsen hoidolta ehdin enkä ole malttanut sen vertaa pysähtyä että ehtisin kirjoittamaan blogiin tai ottaa kuvia niistä. Tässä samalla olen saanut totutella uuteen arkeen joka paikkaan ehtivän ja kiipeävän pojan kanssa joten kiirettä pitää. :)

Vaikka julkaisemattomia ompeluksia on vino pino, aloitetaan tästä jonka tein erään pienen suloisen nappisilmän nimijuhliin. Tämä oli kiva projekti! Olin aiemmin suunnitellut tekeväni omalle pojalle samalla idealla joten oli kiva päästä toteuttamaan tämä.




Nimi on tehty silitysarkeilla enkä siitä voi ottaa kunniaa vaikka miten haluaisin. Yritin, heitin hanskat tiskiin ja pyysin apuun aviomiestä joka tapansa mukaan hanskasi homman yli toiveiden. Aikamoista piperrystä tuon tekeminen silti oli ja aikaakin meni ihan kiitettävästi mutta lopputulos palkitsee. Ihan itse sentään tuon silitin paikoilleen ja ompelin bodyn. :D

Onnea vielä sankarille tätäkin kautta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti