tiistai 1. huhtikuuta 2014

Autokorjaamohaalari

Ompelujumi. Se on vaivannut sen lisäksi että keskittymiskyky on kadonnut johonkin. Eiköhän se jossain vaiheessa helpota taas kunhan pääsen ompelun makuun. Työpöydällä lojuu sen aikaa keskeneräiset työt ja päässä liuta uusia suunnitelmia. Sillä aikaa meinasin napata itseäni niskasta kiinni ja kuvata ja esitellä jo aikaisemmin tehtyjä juttuja.

Autokorjaamokuosinen joustofrotee muuttui hihattomaksi haalariksi. Malli on superkätevä maassa pyörivällä lapsella, helppo pukea ja lämmittää masun kohdalta. Kaava on aika pitkälti oma johon otin hieman mittasuhteita Villikosta.






  Oli muuten aika työn takana saada kuvia lapsesta joka on kahden viikon aikana oppinut ryömimään, nousemaan istumaan, polvilleen ja seisomaan tukea vasten sekä hakeutumaan konttaus- ja karhunkävelyasentoon. Näitä kaikkia kun pitäisi harjoitella samaan aikaan (ei edes aloiteta siitä mikä vaikutus tällä kaikella on ollut uniin..). Ehkä saitte idean kuitenkin selville, vaikka lahjekin oli mennyt vähän kieroksi kaikessa tohinassa.

8 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi, ihana haalari ja ihana pyöriäinen. Kuvaamusen hankaluus on täällläkin, vardinkin kun kameran nähtyä alkaa hirmuinen hihkunta ja vauhti kiihtyy kohti kameraa. Harhautusyrityksetkään einoikein toimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MettaD! Harhautuskeinoja saa kokeilla täälläkin. :D Kuvailu salaa takavasemmalta on itsessään jo tarpeeksi hankalaa ja lisäksi tämä pyöriminen ja venkoilu. Parempi vain olla tyytyväinen että saa pari tärähtämätöntä kuvaa. :D

      Poista
  2. Kivasti olet yhdistänyt haalariin mustat kantit ja punaisen vetskarin. Antaa ilmettä. Makee haalari ja suloinen pyöriäinen kuvissa. Selkeästi on konttaaminen mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Konttaaminen tuntuu olevan työn alla. Sitten sitä saakin juosta perässä. :D

      Poista
  3. Mä en kestä! Toi ipanainen on aikamoinen. Liekö tullut äitiinsä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen vilpertti jäpikkä kyllä on. :D Isänsä ollut kuuleman mukaan lapsena rauhallinen tapaus joten kai se olen minä sitten syypää. :D

      Poista
  4. Ihanuus, kylläpä hänellä on kiirus mennä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiruspa todellakin, unissaankin pitää yrittää päästä eteenpäin ja pää vaan kolisee pinnasängyn laitaan. :)

      Poista