tiistai 28. lokakuuta 2014

Pipoa, myssyä, lakkia, hattua..

Pari viime viikkoa on mennyt tavaroita pikku hiljaa järjestellessä. Ompeluhuone ja lastenhuone vaihtoivat keskenään paikkaa jotta minä saan yöt surrutella koneideni kanssa ja lapsi saa enemmän tilaa leikkiä. Yllättävän paljon tuo kaiken tavaran lajittelu vie aikaa ja kun otetaan tähän mukaan vielä avulias 1-vuotias niin tämän nopeampaan en olisi edes pystynyt. :) Olen superinnoissani tästä huoneiden vaihdosta  vaikka luovuinkin aika monesta neliöstä. Molemmista huoneista tuli/tulee niin paljon toimivammat että vähän harmittaa etten tehnyt tätä jo puolitoista vuotta sitten. Ompsussa on myös uusi kaveri apuna nimeltään Janome johon on vielä tutustuminen käynnissä. :)

Sitten itse asiaan. Kylmyys yllätti ja lapsi oli ilman kunnon paksuja pipoja. Ja niitähän sitten oli tehtävä. Ensin perusmallia jokapäiväiseen käyttöön, ulkopuoli trikoota ja sisäpuoli fleeceä.





Tähtipallopipoja tein itseasiassa kaksin kappalein sillä tapani mukaan tein ensimmäisestä liian ison. Tähtipallopipo on tehty Ottobren Little Pixie -kaavalla ja Siiri ja Myyry pipo on tehty Ottobren Muraveinik -kaavalla johon lisäsin lipan ja nostin hieman niskaa sekä pyöristin lisää päälakea. Kiinnitys leuan alta on tarralla sillä arvelin nepparin olevan kylmä pakkasilla.

Tämä kettupipo oli pakko toteuttaa kun törmäsin tähän karvakankaaseen kaapissani. Muistan kyllä kun sen vuosia sitten ostin mutta siitä ei ole mitään käsitystä mitä siitä piti silloin valmistua. Tuttu tunne kenellekään? :)

 
Kettupipo on tehty myöskin Ottobren Muraveinik -kaavalla. Tässäkin nostin niskaa ja pyöristin päälakea ja muokkasin korvaläppiä sopimaan nauhakiinnitykselle. Vuorena on fleeceä. Korvat olen kiinnittänyt käsin jotta sain ne juuri oikeisiin kohtiin.

Nämä pienet myssyt menevät TYKSin synnytysosastolle. Osallistuin projektiin jossa teemme myssyjä synnärille aikaisemmasta projektista ylijääneistä kankaista. Oma panokseni ovat nämä 32kpl vuoritettuja myssyjä.




Loppuun vielä muutamat kesämmällä valmistuneet lippapipot.





Semmoiset pipot, 41 kappaletta... Tässä ei edes ollut kaikki mutta kaikkia en viitsi lähteä esittelemäänkään.   Jospa sitten seuraavaksi jotain muuta. :D


Käykäähän osallistumassa arvontaan facebookissa. :)  


(Muokattu. Kaavojen lisäys.)

14 kommenttia:

  1. Oi. Kerrassaan suloinen tuo kettulakki. Onko sulla siihen oma kaava vai oliko joku valmiskaava olemassa? Ja mahtava määrä myssyjä synnäreille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lisäilin äsken tuonne tekstiin talvilakkien kaavat ja niihin tekemäni muutokset. :) Kettulakki oli Muraveinik -kaavalla tehty. :)

      Poista
  2. Oletpa ollut ahkera. Ihan helmiä hattuja! Tuo kettulakki on mahtava!

    VastaaPoista
  3. Huh, mikä määrä pipoja! Hienoja kaikki. Erityisesti nuo lipalliset ihastuttavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noiden synnärille menevien lakkien ompelu oli kyllä aika terapeuttistakin. Kun teki paljon ei tarvinnut ensimmäistä lukuunottamatta juuri keskittyä muuhun kuin itse ompeluun. :)

      Poista
  4. Ohhoh mikä määrä pipoja, vau! Muakin noi kaavat kiinnostaisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :) Lisäsin äsken tekstiin käyttämäni kaavat ja niihin tekemäni muutokset. :)

      Poista
  5. Oi EI,ihastuttavia pipoja ja miten upeaa,että olet TYKSiin tehnyt noin mahtavan määrän upeita pipoja <3 Kaava kiinostaa täälläkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milmajohanna! :) Lisäsin äsken käyttämäni kaavat tekstiin. :)

      Poista
  6. Ihania nuo myssyt ja etenkin kettuhattu!! Mistä sie olet kaavan keksinyt noihin ylimpiin? Tahtoisin meillekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! :) Siiri ja Myyry pipo oli Muraveinik -kaavalla ja tähtipallo uusimman ottobren Little Pixie -kaavalla tehty. :) Kirjoittelin tuonne tekstiin vielä ne muutokset joita niihin tein. :)

      Poista