lauantai 8. joulukuuta 2012

Pilkkuja näkökentässä

Kummityttö täytti vuoden  ja osaksi lahjaa tein hänelle mekon Ottobren (4/2011) kaavoilla. Jätin mallista rusetin pois ja tein teren tilalle sekä alle lisäsin alusmekon. Mekosta tuli omasta mielestä aika ihana vaikka ompelun aikana kangas meinasikin saada silmät särkemään. Valmiissa tuotoksessa kangas ei kuitenkaan sivuoireita onneksi aiheuta. :)



Mulla on muuten aika ihana mies. :) Pyysin sitä viemään (iki)vanhan ompelukoneeni huoltoon kun kone alkoi tekemään hyppytikkiä ihan kunnolla ja minulta loppui keinot syyn selvittämiseen. Kotiin mies ei kuitenkaan sitä tuonut takaisin vaan toi tullessaan ihan uuden koneen. :) Oli kuulemma pistänyt korvan taakse kun olen joskus märissyt ettei vanhaan koneeseen saa enää edes uusia puolia ostettua muista lisäosista puhumattakaan. Aika iso jouluyllätyshän uusi kone oli ja nyt on muuten myös ommeltu. :) Verhotkin sain ommeltua ja niiden tekoa olen vuoden verran pakoillut, ei ihan ole lempipuuhaa verhojen mittailu. Toivon uudelle Pfaffille yhtä monta käyttövuotta mitä vanhallekin. Pakko myöntää että vanhus oli kyllä kestävä. :)

2 kommenttia:

  1. Nonni, miks mulla ei oo tommosta naulakkoa? ;)Mä täällä vielä kärsimättömänä odottelen omaani... Siis konetta. Ja soma on mekkoliinos. :)

    VastaaPoista
  2. Niin juu, ethän sä oo ehtinyt sitä nähdä kun ei se kauaa oo tossa ollut. Kasvihuoneilmiöstä mä sen viime kesänä ostin mut oon nähnyt niitä muuallakin myytävän. :) Kyl sä sen koneen kohta saat! Huomenna on jo maanantai! :)

    VastaaPoista