keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Perus mustaa

Minulla on pitkään ollut tarve mustalle peruspipolle ja tuubihuiville. Pää ei anna periksi ostaa niitä valmiina ja mustan langan neulominen on maailman tylsintä mutta vihdoin sain  kuitenkin aikaiseksi ne tehdä.
 
Pipon on tehty Marion myssyn ohjeella Novitan Isoveljestä. Tuubihuivin tein Novitan Kelosta sillä sitä nyt sattui olemaan parhaiten saatavilla. Siinä on 120 silmukkaa ja helmineuletta suljettuna neuleena. Huiviin upposi tarkalleen 3 kerää Keloa. Silmukoita olisi ehkä saanut olla enemmänkin mutta uskoisin että huivi antaa hiukan periksi käytön myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti