maanantai 13. huhtikuuta 2015

Mustaa ja minttua


Mulle kävi näin taas. Tein toisinnon, lähes samanlaisen haalarin kuin olen tehnyt aikaisemmin. Kun tykästyn johonkin, on vaikea jättää sen tekeminen yhteen kertaan. Lapsi kasvaa nopeasti joten ne lempparivaatteetkin jäävät pieniksi hetkessä. Onneksi voi aina tehdä isomman.



Minttu ja musta ovat harmaan ohella tämän hetken lempivärejäni, mikäli mustaa ja harmaata edes väreiksi voi kutsua. Olinkin varsin innoissani bongatessani paikallisesta kangaskaupasta mintun vetoketjun ja sattumalta vetoketjun väri sopi myös täydellisesti aiemmin tekemääni lippapipon väriin ja tuubihuiviin. Tästä tuli yhdessä aika makoisa setti.


Tykkään laittaa alavaran nepparilla kiinni etukappaleeseen jotta huppu pysyy kuosissaan eikä alavara ole rutussa. Pääasiahan on että vaate on mukava ja toimiva, sen ulkonäön lisäksi. Kaikista paras olisi ollut musta rengasneppari tuohon mutta koska en malttanut odotella, sai metallin värinen nyt kelvata. 

Haalarin inspiraation lähde on varmaan aika selvä niille jotka lastenvaatemuotia seuraavat. ;)


Voi kesä, tule jo! Tämä ompelija on ollut ahkera ja kesävaatteetkin alkaa pojalla olla aika hyvässä jamassa.  Saisi niitä sitten tänne blogiinkin asti. :) 
  
Haalarin musta joustocollege on Kankaamosta, vetoketju Jättirätistä, minttu trikoo Pikku Piltistä ja tuubihuivin Hippu-kangas Paapiilta.

3 kommenttia:

  1. Voi miten ihana!! Mie olen niin katkera, kun poika ei jumppiksia suostu pitämään, nytkin kaapissa odottaa useampi käyttäjää :p Tässä on ihan täydelliset värit ja kaava näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Sinulle on haaste blogissani :)
    http://iloisetompeleet.blogspot.fi/2015/08/haaste.html

    VastaaPoista