sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Turvakaukalon suoja

Joulu tuli ja meni ja nyt olisi uusi vuosi ja uudet kujeet. Tänä vuonna tein joululahjat suurimmaksi osaksi itse ja kunhan saan kuvat käsiteltyä laitan niistäkin juttua.  Uuden vuoden lupauksia en kummemmin tehnyt paitsi että yritän nauttia kaikesta mitä teen täysillä ja yritän välillä haastaa itseäni ja opetella uusia juttuja. Ja lupaan tehdä verhot taloon tänä vuonna, niitä onkin jo puoli vuotta täällä kovin odoteltu. :) 

Viime aikoina täällä on otettu rennosti ja ommeltu, vähän sitä ja tätä on valmistunut ja valmistumassa. Mieskin sen tietää että vaimon on hyvä päästä ompelemaan säännöllisesti että yleinen perhesopu säilyy.

Viimeisin tekoseni on suoja turvakaukalolle. Vauvalle unirauha ja suoja tuulenpuuskilta. Putoavat harsoviritykset saa heittää nyt mäkeen kun vihdoin ja viimein sain tämän aikaiseksi. :)




Tein vielä pienen ohjeen tästä jotta muillekin olisi siitä iloa.

Yläreunasta kiinnitysnauhoihin on 5cm leveä alavara, jossa on tukikangas liimattuna. Tukikangas pitää yläreunan ryhdikkäänä ja estää sirkkojen kohtia purkautumasta. Koska käytin kaksipuolista tukikangasta en tikannut sitä mitenkään päälikankaaseen vaan silitin vain kiinni.
Yläkulmissa on 14mm purjerenkaat (sirkat). Sirkkoja kiinnittäessä kannattaa muistaa että tekee niin pienen pyöreän reiän josta kankaan saa pakottamalla läpi. Viiltokohdasta kangas helposti pettää ja jos reikä on liian suuri, tulee sirkka helposti siitä läpi. Sirkkojen kohdissa on tukikangas joka myös estää repeämistä.
Resorikantin olen ommellut kahdessa osassa, ensin alaosasta ja sitten yläosasta. Kiinnitysnauhat olen ommellut jälkikäteen mutta niiden tilalle voi halutessaan laittaa myös sirkat.
Kankaana käytin trikoota sen laskeutuvuuden vuoksi ja myös siksi että se ei rypyty niin helposti kuin puuvilla. Itselläni on kangas yksinkertaisena, mutta laittamalla toisellekin puolelle kankaan saa vauvalle katseltavaa ja vaihtelua välillä jos alkaa kyllästyttää. :) Tästä kankaasta näkyy kuvio vauvalle läpi joten en siksi kokenut tarpeelliseksi tehdä kaksipuolista suojaa.
Kiinnitysrenkaat olen saanut, mutta suihkuverhojen renkaat ajanevat saman asian. Kuvan kaltaisia renkaita saa joistakin lastentarvikeliikkeistä, ne ovat addbaby merkin monitoimirenkaita ja maksavat n. 0,70-1,0e/kpl.
Meillä on käytössä Maxi Cosin cabriofix kaukalo johon tämä suoja sopii. Kannattaa tarkistaa ennen tekoa miten tämä suoja sopii omaan kaukaloon ja tarvittaessa muuttaa kaavaa omaan kaukaloon sopivaksi. 
 
Toivottavasti tästä on monelle apua! Pistäkäähän toki kommenttia jos tällaisen teette, olisi kiva kuulla jos olen voinut olla avuksi! :)

15 kommenttia:

  1. Hui miten ihana! Kyllä vaavelin nyt kelpaa. ♥

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno! Aion kyllä kopioida tän ;) onko kangas kaksinkertoin vai mitä tuolla toisella puolella on? Kiitos!!! -Pia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kangas on yksinkertaisena. Pohdin olisinko laittanut kaksinkertaisena jolloin se olisi suojannut paremmin valolta ja vauvallekin olisi jotain katseltavaa mutta päädyin kuitenkin yksinkertaiseen sillä tuo kuvio näkyy kyllä vauvallekin ja meidän tarpeisiin estää valoa tarpeeksi :) Toisella puolella on alavara mikä estää noita sirkkoja purkautumasta ja pitää tuon yläosan ryhdikkäänä.

      Poista
  3. Mie mietin tuota, kun sie oot kantannut, että mitenkäs nuo nauhat? :D
    Oletko sie ihan vaan jälkeenpäin lisännyt vai silleen jännästi alussa ja lopussa jättänyt hännät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttasin ensin alaosan ja yläosan ja lisäsin nauhat jälkikäteen. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi! Tällaisia, kun miettii väsyneenä ja kun henki ei astman takia tällä hetkellä hirveän hyvin kierrä, niin pakko hieman tarkistaa :). Tässä seuraavana vuorossa olisi tuo kanttaus, jota mie niin rakastan :D. Kanttasitko ihan ns. normaalisti kantti kiinni saumurilla + sitten peittarilla/kaksoisneulalla? Vai kantinkääntäjällä?

      Poista
    3. Se on hyvä että kysyit! Mä voin noita sitten lisäillä tohon ohjeeseen kun itse tulee niin sokeaksi kun kirjoittaa ohjetta ja yrittää kaiken muistaa. :) Kanttauksen tein ihan normaalisti, eli saumurilla kiinni ja kaksoineulalla oikealta puolelta. Mulla oli tollasta valmista hiukan joustavaa kanttinauhaa jota käytin kun sitä sattui kotona olemaan, muuten olisin käyttänyt varmaan resoria tai trikoota.

      Poista
    4. Mie nyt oon tällainen ummikko ompelujen suhteen, niin kaikkeen pitää olla ihan rautalangasta väännetyt ohjeet. Varsinkin näin väsyneenä :).
      Vielä sellaista tuota kantista, että mittasitko sie sen 100% mikä on verhon ympärysmitta vai samallalailla kuin kanttaisit esim. pääntien? X0.70?

      Poista
    5. Mie eilen ompelin verhon valmiiksi. Vielä odotan, että isäntä saisi sirkkarenkaat laitettua paikoilleen, että voin kuvaa ottaa. Ainoa, mitä en omasta turvakaukalosta käynyt tarkistaa, että minkälainen on turvakaukalon se aurinkolippa. Meidän on hieman erilainen, niin verhon käyttö hieman erilainen :D

      Poista
    6. Poistin ton aikasemman kommentin kun siinä selitin miten olin tuota valmista joustokanttia käyttänyt. :) Resorikanttaus toimii hiukan eri tavalla ja selviää oikeastaan vaan kokeilemalla. Hiukan resoria on hyvä venyttää, se onko se sitten x0,7 tai x0,8 tai joku muu riippuu ihan resorista, kuun asennosta ja henkimaailman tilasta. :) Mä en uskalla neuvoa muuta kuin että kokeile. Ota tilkku ja kokeile siihen ensin (tai harsi) esim niin että kerrot 0,7 ja sitten suurennat jos on tarvetta. Niin ei joudu purkamaan koko työtä. Itse teen pääntiet ja muut riippuen kanttauksen matskusta kertomalla 0,7 tai 0,8.
      Totta muuten tuo, mun täytyy vielä tarkentaa tuohon ohjeeseen et kannattaa sovittaa omaan turvakaukaloon. :) Mulla on maxi cosin cabriofix ja siihen toi menee kuin sukka. Toivottavasti kuitenkin toimii teillä käytössä silti vaikka onkin vähän "vääränmallinen".

      Poista
    7. Joo, kun enhän mä edes viittinyt käydä kahtoo, että miten aurinkolippa tuossa meidän turvakaukalossa on :D. Ollut parvekkeella odottamassa, että pienokainen päättäisi syntyä ja kun kannoin keittiöön, että katson, miten laitan rinkulaiset sitten, kun saan ne hankittua.. niin eipä se lippa ollutkaan, niin kuin olisin halunnut :D. Mutta onneksi en lasta hirveästi turvakaukalossa kantele, että enköhän mä sen jotenkin laittele :D.
      Resoria en pahemmin venytellyt. Kulmissa ehkä vähän, mutta muuten annoin vain mennä. Olen tyytyväinen, kun sain tehtyä!
      Kiitos sinulle ohjeesta!

      Poista
    8. Kiva kuulla että tuli mieleinen ja että toimii kuitenkin vaikka eri malliseen kaukaloon tulikin! :)

      Poista