sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kuulumisia!

Kirjoitustahti on tänä vuonna ollut aika surkea, itseasiassa musta tuntuu etten osaa enää edes kirjoittaa. :) Niinkuin viimeksi mainitsin niin elämässä on tapahtunut yhtä ja toista.
Toukokuussa me ostettiin talo ja muutettiin landelle. Hommaa riittää vielä varsinkin pihan kanssa useammaksi vuodeksi eikä sisätilat ihan vielä ole kunnossa mutta semmostahan se on. :) Rauhaksiin laitellaan ja suunnitellaan, voi olla että jotain juttuja tänne bloginkin puolelle pikkuhiljaa eksyy. :) 
Opinnotkin on nyt suoritettu loppuun ja tutkintotodistus on kourassa. Alan duunit saavat kuitenkin vielä odotella sillä mulla on seuraavaksi vuodeksi muita suunnitelmia... Meillä odotetaan perheenjäsentä saapuvaksi seuraavan kuukauden aikana.  :)

Elämä alkaa pikkuhiljaa rauhoittua, ainakin hetkeksi, ja aikaa on ollut myös pienelle näpertelylle. Vauvalle siis sukkia.

 Ensimmäiseksi tein junasukat mutta niihin tuli sen verran kasvunvaraa että saavat varmaan vähintään vuoden odottaa säilössä. Raitasukkiin vähensin silmukoita kahdeksalla ja kantapäätä kahdella kerroksella. Jospa ne sopivat paremmin heti alkuun. Tosin mikäli nämä lämpöasteet jatkuvat pitkäänkin niin jäävät varmaan käyttämättä. :)

Eiköhän kirjoittelutahti tästä pikkuhiljaa muutu kunhan pääsen vauhtiin ja jos vauva sen sallii. Nyt pitkästä aikaa blogien lukukierrokselle :)

2 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia! Ihanaa odotuksen aikaa ja onnittelut myös todistuksesta ja uudesta kodista!

    VastaaPoista