keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pesukarhusetti

Tämä valmistui jo edellisviikon savailuissa. Body jäi neppareita vaille valmiiksi ja lopulta päätin jäädä odottamaan tilaamieni nepparipihtien saapumista. Pihdit olivat kyllä tarpeellinen ostos, on aika lailla helpompaa painaa nepit pihdeillä sekunneissa kiinni kuin mätkiä vasaralla ja toivoa että ne A) osuvat kohdilleen B) etteivät lyönnit osu sormille ja C) ettei herätä vauvaa päikkäreiltä metelöinnillään.  


Tässä SaVaWayssä saimme aiheeksi naamarin, josta piti inspiroitua. Aihe meinasin viedä yöunetkin sillä en meinannut keksiä mitään annetusta aiheesta. Viime tingassa sain päähäni idean ja löysin kaikki tarvikkeetkin valmiiksi kotoa. Kankaan painoin hätäisesti päivän aikana, välillä tuputin oikealla kädellä ja vasemmalla hyssyttelin lasta ja toivoin että kangas ehtii kuivua kello yhdeksään mennessä. Ehtihän se ja olin pari minuuttia yli annetun kahden tunnin rajan valmis ompeluistakin. Loppujen lopuksi valmiista setistä tuli yksi lemppareista. :)  Toivottavasti painokuvio kestää käytön ja pesut vielä jatkossa. 



Onnekseni löysin Pinterestistä valmiin pohjan painokuviolle, aika ei nimittäin olisi riittänyt itse suunnittelemiseen. Kuva siis täältä. Bodyn kaavana tuttu Kisuliini (OB 6/12).

 

Housujen kaavana OB:n Little Rabbit (1/12). 


Sitten taas joululahjojen kimppuun. Otin tänä vuonna tavoitteeksi tehdä valtaosan lahjoista itse. Aika kunnianhimoinen tavoite ja aina välillä tulee mieleen että olisihan sitä voinut helpommallakin päästä. Varsinkin kun ennen joulua on verhojen ompelua yms. tiedossa muutenkin. Mutta kun kerran on aloitettu, pitää projekti saattaa loppuun. Eihän se sovi että toinen saa ostetun lahjan ja toinen itsetehtyä. Levätään sitten jouluna. :)

lauantai 23. marraskuuta 2013

vihreää ja harmaata

Facebookin ompeluryhmässä on perinteisesti ollut perjantaisin ompeluhaaste, jolloin klo 21-23 välillä ommellaan jotain ennalta annetusta aiheesta. Osallistuin tähän vuoden viimeiseen SaVaWay- haasteeseen nyt toista kertaa. Olin aiemmin tilannut yllätyspaketin jonka posti toimitti minulle kotiin. Kuoren sai avata perjantaiaamuna ja samalla sain ohjeistuksen tehdä kuoressa olleesta materiaalista jotain jouluista.

 Kuoresta paljastui vihreää tähtikangasta jonka ympärille teemaa piti lähteä rakentamaan. Ja tämmöistä siitä valmistui.


Heti ensi näkemältä en ollut täysin ihastunut tuohon vihreään kankaaseen. Mikään ajatus ei tuntunut oikealta. Mallailtuani sitä harmaan kanssa aloin siitä kuitenkin pitää hetki hetkeltä enemmän ja enemmän ja suunnitelmat selvenivät. Nyt olen todella tyytyväinen siihen että sain juuri tuon vihreän kankaan enkä toista kangasvaihtoehtoa mitä aluksi hieman toivoin. :) Aika jännä miten mieli muuttuu kangasta työstäessä. Tuo harmaan ja vihreän yhdistelmä toiminee vielä joulun jälkeenkin, käyttöikää setille siis lisää. :)





Itse ompelusessio ei tosin mennyt kuin Strömsössä. Mies tuli vasta yhdeksäksi kotiin jolloin pääsin kaavojen piirtohommiin. Kesken kankaanleikkuun syötin lapsen ja itseni ja hätäillessäni leikkasin etukappaleen väärinpäin. Onneksi kangasta riitti vielä toiseen kappaleeseen. Sen jälkeen päätinkin että lopetan hätiköinnin jotta itse hommasta tulisi jotain käyttökelpoista. Aikaa meni rutkasti enemmän mutta tajuttuani etten millään ehdi saada kahdessa tunnissa valmista, en edes yrittänyt pitää kiirettä. :) 

Kaavoina käytin Ottobren kisuliini-bodya ja tiikeri-housuja.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Hurja, hurja viikinki!

Pikkasen perusperttiä pojalle. Ei kuitenkaan ihan perusjuttu sillä musta tää kangas on ihan superihana! Kattokaa nyt, siellä hurjat viikingit grillaa vaahtokarkkeja. :)

Koko ompelun ajan mulla soi päässä lastenlaulu hurjista viikingeistä. :D

Ei kerrota  kenellekään että haaran napeista yksi on toisinpäin kuin muut. En ruvennut korjailemaan, mitä se nyt muka haittaa? :) Kuka nyt muutenkaan on sanonut että ne pitää olla jotenkin samalla tavalla kaikki. ;)
Kaavana Ottobren Bert (1/12). 

Kattokaas mitä mun ihana ukonronttini toi mulle eräs päivä, valmistumislahjana. :)

Pfaffille kaverin! Kyllä mä nyt mietin et miten olen ilman saumuria pärjännyt vaikka vuosia uskottelin itselleni että ompelukoneella saan kyllä tehtyä saman mitä saumurilla kun en vaan raaskinut sellaista hankkia. Pitkään pärjäsin ilman, mutta en mä tuosta kyllä luovu ikinä! :) Tämän vuoksi kannatti valmistua!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Apinapuussa

Hurahdin mustikkahaalariin. Superkätsy, helppo pukea, lämmittää ja niin söötti vauvan päällä. Pikku-ukko sai siis toisetkin haalarit, ja tulee varmasti saamaan kolmannet, ja neljännet ja ja.. :)


Kankaaksi valikoitui apinapuu.



Tämä on tehty koossa 62 ja lisätty melkein neljä senttiä selän pituuteen ja lahkeisiin jätetty pituutta myös enemmän kuin aikaisemmassa haalarissa. Tehty ilman sivusaumanvaroja kuten edellinenkin. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun käsittelin joustofroteeta, vetoketju vähän aaltoilee mutta ei se juurikaan onneksi käytössä näy. :) 

Olen etsinyt mustavalkoraidallista trikoota vähän joka paikasta tuloksetta. Jos jollain ihanalla olisi vinkata mistä sellaista mahtaisi löytää niin saa huutaa hep. :)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pikku siilit

Meillä on syysteema näköjään meneillään sillä sienikankaan jälkeen ompelukoneen alle pääsi siilitrikoo. Jostain syystä miellän siilit vahvasti syksyyn vaikka ihania nämä ovat mihin vuodenaikaan tahansa. :)


Kaavana käytin Ottobren Happy Squirrel bodya (1/2012). Erityisen ylpeä olen kohdistuksesta. Ei ollut ihan se helpoin homma. :)

Äh kun muuten ärsyttää noi kuvien taustojen muokkailut, tuntuu etten keksi keinoa millä ne saisi siisteiksi. Kenelläkään mitään hyvää kikkaa siihen miten taustan saa huomaamattomimmin tasaisen vaaleaksi?

Ihanaa isänpäivää kaikkien isille! <3

maanantai 4. marraskuuta 2013

Ihan sienissä

Ompelin ensimmäisen bodyni ja yllätyin. Ei se ollutkaan niin vaikeaa kuin olin kuvitellut, joskin aikaa vievää pelkän ompelukoneen kanssa pelatessa. Jatkuvaa lankojen ja neulojen vaihtoa. Bodysta ei täydellistä tullut mutta kaikesta oppii ja body on käytössä kuitenkin toimivaksi todettu. Sen verran jäi kuitenkin kismittämään että seuraava body tuli heti työn alle että saan siihen virheet korjattua. Näin sitä jää koukkuun... :)



Tykkään tästä Paapiin sienikankaasta hurjasti ja sitä jäikin onneksi vielä johonkin toiseen projektiin. En ole tänä syksynä päässyt lainkaan metsään sienestämään joten varmaan siksi kangas vetosi niin kovaa. :) Kaavana käytin Ottobren Bert -bodya (OB 1/12). Kaava oli tosi kiva, istuu hyvin ja nappilista nyt on aina onnistunut valinta. :) 

perjantai 1. marraskuuta 2013

Pilvenhattaralla

Täällä on kuulkaas ommeltu. Ompeluvimmasta ei tulisi loppua mutta nykyisin on hieman rajoitettava itseään. Itsensä lisäksi kun on huolehdittava pikku toukastakin ja se ei ole kovin helppoa jos on koko yön ommellut. Opin sen kerrasta. :)

Kun pääsin ompelukoneeseen käsiksi, tein ensimmäiseksi Ottobren mustikkahaalarit. Olin tilannut kankaat (ja lehden) jo raskauden puolivälissä mustikkahaalaria silmällä pitäen. Pakko sanoa että nyt kun haalarit ovat valmiit ovat ne todellakin maineensa veroiset. Ihanat! Jää harmittamaan kun nämä jäävät pieniksi.

Jalassa mummun kutomat hiiritossut. :)



Tein joitakin muutoksia kaavaan. Lisäsin selkäpituuteen kolmisen senttiä lisää ja lahkeisiin lisäsin resorit.
Arvatkaapa muuten kuinka paljon jännitti leikata kangasta ja lähteä ompelemaan kun en ollut koskenut ompelukoneeseen kuin kerran yli puoleen vuoteen. :) Hidasta se touhu oli mutta siitä se sitten lähti kuitenkin. :)